Syksyn viimeiset

Viimein syksy saa. Pitkään jatkunut lämpöaalto on sotkenut sisäisen kelloni; kuvittelen, ettei lokakuu olekaan syksyä. Nyt alkaa viimein tuntua viluisemmalta. Kaakeliuuni yskähtelee, ei millään halua alkaa taas lämmityshommiin, ja puut saa sytyttää useamman kerran. Kunhan hormi lämpenee kunnolla, niin sujuu taas helpommin. Syksy herättää myös uinuvan Syksyruoanlaittajan sisälläni -- eilen syötiin punajuuripaistosta ja juuri äsken palastelin Ystävän puutarhaomenista viimeiset kauratoskapaistokseen. Nyt se lämmittelee uunissa, itse istun soffalla Koira jaloissa ja aloittelen työntekoa.

Ehkä tämän bloginkin on aika virkistyä, kun lempivuodenaikani pääsee kunnolla vauhtiin. Kaikkea jännääkin on tekeillä: ensi viikolla matkustamme Kiinaan, Esikoisen syntymämaahan, ja Hevonen on tulossa muutaman viikon kuluttua.

Oomma avautuneet

Olen tullut elämässäni siihen vaiheeseen, että on aika avautua. Viimeksi kuluneen vuoden olen ihmetellyt sitä, että ihmiset "avautuvat", kun kertovat jotain itsestään vaikkapa iltapäivälehdissä. Vähän sitä ennen tuli "jakaminen". Täytyy vissiin liittyä joukkoon. Minähän olen tähän saakka ollut niitä maan hiljaisia, joka ei koskaan saa suutaan auki, kun pitäisi. Toisenlaisiakin näkemyksiä olen kuullut, mutta ei siitä nyt sen enempää.

En lupaa mitään -- kirjoitan, kun jaksan ja ehdin, ja usein en ehdi, ja toisinaan en edes jaksa. Ja kun nyt lupasin olla lupaamatta, lupaan täydellistä mielipideautomaatiota, kaikkien alojen erikoisasiantuntijuutta ja täsmällistä narinaa mistä milloinkin.

Tervetuloa lukemaan. Katsotaan, kuinka akan käy.